
Lastensuojelun sijaishuollolla tarkoitetaan pysyvämmän sijoituksen tarjoamista tilanteessa, jossa lapsi tai nuori ei voi asu kotonaan joko hänestä itsestään tai perhetilanteesta johtuvista syistä. Lapselle tai nuorelle voidaan järjestää avohuollon tukitoimena perhehoitoa tai laitoshuoltoa yhdessä hänen vanhempansa, huoltajansa tai sen henkilön kanssa, jonka hoidossa ja kasvatuksessa lapsi on.
Suurimmalle osalle perheitä avohuollon tuki riittää, mutta joskus ongelmat ovat niin vakavia, että lapsen etu vaatii hänen ottamistaan huostaan. Huostaanotto on lastensuojelun viimesijainen toimenpide. Huostaanottoon on ryhdyttävä silloin, kun lapsen terveys ja kehitys uhkaavat vakavasti vaarantua ja avohuollon tukitoimenpiteet on todettu riittämättömiksi tai ne eivät ole olleet tarkoituksenmukaisia ja mahdollisia ja jos sijaishuollon arvioidaan olevan lapsen edun mukaista.
Nokialla toimii oma lastensuojelulaitos, Vihnukselan lastenkoti. Vihnukselan lastenkodissa on 13 sijoituspaikkaa, joista 10 on osastosijoituspaikkoja ja kaksi paikkaa itsenäistyville/jälkihuollossa oleville nuorille. Lisäksi lastenkodissa on perhekuntoutuspaikka (perheasunto).
Vihnukselan lastenkoti
Lastenkuja 3, 37150 NOKIA
Lastenkodin johtaja, Lea Räty, 040 7799 160