Nokian kaupunki

Lastenneuvola

Lastenneuvolan tehtävänä on auttaa vanhempia tukemaan lapsensa tervettä kasvua ja kehitystä mahdollisimman turvallisessa ympäristössä. Pyrkimyksenä on edistää koko perheen hyvinvointia. Neuvolassa seurataan lapsen kehitystä ja terveydentilaa vauvasta kouluikään saakka. Vanhempien ja lapsen välistä varhaista vuorovaikutusta tuetaan, vanhempien omia voimavaroja lapsensa kasvattajana vahvistetaan ja tarvittaessa annetaan ohjausta pulmatilanteiden ratkaisemisessa.

Neuvolatoiminnan työmuotoina ovat terveystarkastukset ja niihin liittyvät keskustelut, tutkimukset ja rokotukset. Tapaamiset perustuvat valtakunnallisiin suosituksiin, paikkakuntakohtaisesti sovellettuna ja vanhempien toiveita huomioiden.

Nokialla käytetään viisivuotiaiden lasten tarkastuksissa  Nokialla kehitettyä lapsen kehitysarviointimenetelmää ( KEHU). Lapsen ollessa  kunnallisessa päivähoidossa tehdään lapselle kehitysarviointi  omassa hoitopaikassa , jonka jälkeen lapsi tulee neuvolaan terveystarkastukseen.

Terveydenhoitaja antaa puhelimitse hoito-ohjeita äkillisesti sairastuneen lapsen vanhemmille ja voi kirjoittaa työantajaa varten vanhemmille todistuksen lapsen hoidon järjestämiseksi

 Nokialla lastenneuvolatarkastukset tehdään seuraavasti

2 vk iässäterveydenhoitajan tarkastus
4-6vk iässäterveydenhoitajan ja lääkärintarkastus
3kk iässäterveydenhoitajan tarkastus
4kk iässäterveydenhoitajan ja lääkärintarkastus
5kk iässäterveydenhoitajan tarkastus
6kk iässäterveydenhoitajan tarkastus
8kk iässäterveydenhoitajan ja lääkärintarkastus
1v iässäterveydenhoitajan tarkastus
1v 5kk iässäterveydenhoitajan ja lääkärintarkastus
2v iässäterveydenhoitajan tarkastus
3v iässäterveydenhoitajan tarkastus
4v iässäterveydenhoitajantarkastus LENE ja lääkärintarkastus
5v iässäterveydenhoitajan tarkastus KEHU kotihoitolapsille

6 v iässä terveydenhoitajan tarkastus lähialueen koulun kouluterveydenhoitajalla

Terveydenhoitajien yhteystiedot

Puhelinaika kaikilla terveydenhoitajilla ma-pe klo 11-11.45 
 

Keski-Nokia 

Terveydenhoitaja Tanja Heinonen 050 3956 421

Terveydenhoitaja Soili Siivonen / sijaisena Anne Kemppainen, 050 3958 868 

Pohjois-Nokia 

Terveydenhoitaja Heidi Leppänen, 050 3951 382

Terveydenhoitaja Sirpa Lamminsivu (Siuro), 040 7799 265

Terveydenhoitaja Sanna Ojala, 0503951370

Terveydenhoitaja Tanja Heinonen, 0503956421 ( Pinsiö ) 

Etelä-Nokia 

Terveydenhoitaja Niina Autio, 050 3958 847

Terveydenhoitaja Hanna Rönkä, 050 3956 416

Terveydenhoitaja Mira Mäkipää, 050 3958 890

Terveydenhoitaja Paula Turro, 040 1334106 ( Myös Tottijärvi )


Osastonhoitaja  Auli Arpiainen puh. 040 8443 952

 

FinIP-rokotetutkimus

Terveyskeskuksemme osallistuu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) toteuttamaan pneumokokkirokotteen vaikuttavuustutkimukseen (FinIP-rokotetutkimus).

Lasten mukaanotto tutkimukseen on päättynyt 31.8.2010. Tutkimuksessa mukana olevien lasten rokotukset jatkuvat syksyyn 2011. 

Rokotekoodit aukaistaan aikaisintaan loppuvuodesta 2011, jonka jälkeen lapsen saamaa rokotetta voi tiedustella omasta neuvolasta.

Lisätiedot: www.finip.fi