
![]() |
Filosofian maisteri, tietokirjailija Martti Helin ja hänen puolisonsa kirjeenvaihtaja Sirkka-Liisa Helin lahjoittivat Nokian kaupungille vuonna 1999 kaikkiaan lähes 1 400 esineen taidekokoelman. Lahjakirjan mukaan ”kaupunki osoittaa kokoelman käyttöön sopivat tilat sekä aikanaan kustantaa ja vastaa niissä tapahtuvasta ohjeiden mukaisesta taidemuseotoiminnasta”.
Kokoelma käsittää maalauksia, veistoksia, grafiikkaa ja taideteollisuusesineitä. Viimeksi mainitut muodostavat kokoelman laajimman osan. Teosten mukana kaupunki sai laajan taidekirjaston, joka monelta osin liittyy kokoelman taideteoksiin ja josta siten on iloa tutkimustyöhön.
Sopivan tilan puuttuessa kokoelmaa on säilytetty varastoituna. Ensimmäinen Helinien kokoelmasta koottu näyttely Kontakteja järjestettiin vuonna 2000 Taidetalossa. Näyttely esitteli makupaloja kokoelmasta ja kertoi samalla Helinien henkilökohtaisista taiteilijakontakteista. Samalla luonnollisesti kaupunkilaiset saivat ensikontaktin kokoelmaan.
Kulttuurilautakunta on esittänyt tilapulmaa ratkaistavaksi uuden kirjastorakennuksen yhteydessä. Kirjastokysymystä ei kuitenkaan ole vielä ratkaistu.
Kokoelmasta on järjestetty Nokialla kaikkiaan neljä näyttelyä. Kontakteja-näyttelyn jälkeen oli vuorossa Veistoksellista vuonna 2007. Seuraavana vuonna esillä oli Kolme ystävää: Kanerva, Pohjola ja Toivonen, joka esitteli Helinin perheen taiteilijaystävien Raimo Kanervan, Gunnar Pohjolan ja Taisto Toivosen teoksia. Vuoden 2009 esillä oli maalaustaiteen näyttely Tamperelaiset Nokialla. Lisäksi Martti Helinin omaan kuvakäsitykseen ja taideilmaisuun on voitu tutustua hänen kahdessa omassa näyttelyssään.