Nokian kaupunki

KultTour

Pirkanmaan nuorten kulttuuriviikot marraskuussa

KultTour eli Pirkanmaan nuorten kulttuuriviikot järjestettiin marraskuussa 2011 jo viidettä kertaa! Ideana on, että mukana olevien kuntien alueella eri toimijoiden toteuttamat nuorten kulttuuritapahtumat kootaan yhteen saman nimen alle. Mukana on 11 Pirkanmaan kuntaa. Nokialla tapahtuman järjestää Nokian kaupungin vapaa-aikakeskuksen nuorisopalvelut ja kulttuuripalvelut.
 
Vuoden 2011 ohjelma avautuu alla olevasta linkistä. Työpajat Nokialla kokosivat 480 osallistumiskertaa ja Taidetalon näyttelyssä oli reilut 500 kävijää. Nokialla osallistuttiin myös t-paitakilpailuun nuorisotiloilla. Menoa ja meininkiä koettiin palloiluhallissa, kun Nokian vuoro oli järjestää alueellinen päätapahtuma, What´s your MUUVI Can you BOOGI? NOV2011 - konsertti.
 
Sähköinen käsiohjelma 2011  
 
Marraskuun 2012 KultTour
Syksyn 2012 tapahtumaa suunnitellaan jo keväällä. Toiveita ja ideoita tapahtuman suhteen voit kertoa alla oleville yhteyshenkilöille. 

Nokialla KultTour-tapahtumasta voit tiedustella:
Ville Kuusisto, nuoriso-ohjaaja / tilavastaava p. 040-7799 071
Ulla Taponen, nuoriso-ohjaaja / osallisuus   p. 040-8443 992
Pia Keltti, kulttuurikoordinaattori p. 040 133 4101
Sähköpostia voi laittaa osoitteeseen etunimi.sukunimi@nokiankaupunki.fi 

Tampereen osalta KULT TOUR –tiedusteluihin vastaa:
Nuoriso-ohjaaja Piritta Brusi p. 0400 962264, Tampereen kaupunki, Kulttuuri- ja nuorisopalvelut